sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Homecoming-week

Meidan koulun homecoming oli siis jo talla viikolla! Homecoming-sana tulee siis siita, kun koulun futisjoukkue palaa kotiin (pelaamaan kotipelin) vieraspelien jalkeen. Tan pelin ymparille on muodostunut tarkeita traditioita, kuten edellisen illan parade, paivan homecoming-pep rally, seka tietenkin pelin jalkeinen homecoming dance. Kiireinen viikko siis oli!


Torstai-illan paraatiin piti jokaisen vuosiluokan suunnitella ja rakentaa oma 'float'. Ma oon oikeesti juniori, mutta soluttauduin senioreihin. Olin tiistaina menossa mukana.



Naa oli keksiny lainata jostain kuplan ja maalata siita hippiauton ja vetaa sita truckin perassa. Junioreilla oli tollanen baari-idea ja sophomoreilla oli tollanen paataan liikuttava dinosaurus jonka sisalla oli tikkaat tonne ylos. Yhteensa niita viritelmia tais olla seitseman.






Sitten ajeltiin jonossa Ridgelandin lavitse koululle. Tukittiin muuten tehokkaasti koko liikenne varmaan puoleks tunniks. Mut ainakin meil oli hauskaa!





Lahenmpana koulua oli aika mukavasti porukkaa ja hieno tunnelma kun ilta pimeni. Jokainen ryhma pisti parastaan kun mentiin tuomareitten ohi, jotka paatti voittajan. Kuvia en ottanu ku hypin siella ihan kympilla 'go with the flow' -posterin kanssa...

Niin ja suuri vaaryys tapahtui, me oltiin kakkosia ja sophomoret voitti.




Paraatin jalkeen oli viel ohjelmaa stadionilla, muun muassa kilpailu, jossa tytot pukeutu miehiks ja painvastoin. Illan paatti natti ilotulitus. Se oli yllattavan pitka, varmaan varttitunnin pitunen.


Perjantaina koulun lopuks oli homecoming-pep rally, joka meinasi tuplasti normaalia pidempaa tarykalvojen koetusta. Siella oli muuten pieni tappelu, kun se oli melkein lopussa. Freshmeneissa joku jatka loi jotain tyttoo naamaan ja sit kaikki alko toniin toisiaan ja vahan panikoimaan ja silleen. Ei se ollu mikaan iso juttu, enka ma en ees heti tajunnu et siel oli oikeesti tappelu, mut meijan rehtori oli aika raivona sen jalkeen. Tollasta ei ollu kuulemma tapahtunut 10 vuoteen, eika se tee hyvaa star schoolin maineelle... Tasta hyvasta kellaan ei oo valkkia ens viikolla ma-ke! Et tervetuloo vaan Amerikkaan!

Illemmalla oli sitten itse peli (joka me muuten voitettiin!). Puoliajan jalkeen mentiin Averyn talolle ottaan kuvia ennen itse dancea.



Dance alkoi kymmenelta, mutta me ei ehitty sinne kuin vasta yhdeksitoista. Se oli kaytannossa biletanssia, et se ei ollu mikaan vanhojen tanssit -tyylinen, et siihen harjoteltas tai muuta vastaavaa. Tosi kivaa oli!

Sen jalkeen mentiin syomaan Waffle Houseen. Siel oli vahan tungosta ja palvelu oli torkeen hidas, mut vohvelit maistu! Illal otettiin viela kuvia talolla.



Lopuks viela tsillailtiin ulkona nuotion ymparilla.


Lauantaina oli aikainen heratys, kun lahdettiin Blainen porukoitten farmille. Se alue oli nimeltaan 'Mississippi delta', eli se oli sellasta tasasta peltojen savyttamaa maaseutua. Ne asu sellasessa kivassa maalaistalossa ja niilla oli kanssa pikku lampi tontilla. Se oli oikein natti, mut ei siella uida voinu, kiitos kaarmeiden!






Neljan tunnin younien jalkeen vahan pelotti pitaa aseita kadessa, mutta sain ma yhen kiekon ammuttua alas haulikolla. Paasin kokeileen myos tota pistoolia ja yhta kivaaria. Sil tyypil kenen ne oli on yhteensa jotain 85 asetta...




Ajettiin autol tollasta tieta varmaan 5 kilsaa. Toi hakkyra on vanhaa kastelulaitteistoa, kun taa on entista puuvillapeltoa. Tuli vahan 'in the middle of nowhere' -moment.


Papupelto. Yks maajussi anto ton hatun mulle!



Taa kuva on yhelta metsastysleirialueelta. Toi on oikee lentokone, josta on tehty tehty nukkumapaikka leirilaisille.



Puuvillapellolla tuli kans leikittya!





Sunnuntaina ei tullut tehtya paljoa. Aamulla kavin tsekkaamassa Averyn kirkon. Tykkasin siita tosi paljon! Se oli ilmeisesti jonkin sortin babtistikirkko, mut vahan modernimpi ja menevampi musiikiltaan kuin mita ne normaalisti on. Se oli tosi iso, about 4000 ihmisen kirkko. Oikeestaan se muistutti enemman isoo hallia kun kirkkoa. Siel oli tosi hauska puhuja ja kunnon bandi johtamassa ylistysta. Loppupaiva meni lahinna Skypessa jutellessa ja laksyja tehden.

Niin ja unohtui edellisista postauksista taa kuva Katen isan metsastysasekokoelmasta. Toi kaappi ei ollu ees lukossa tai mitaan, etta asekulttuuri on vahan erillainen Suomeen nahden... Syksymmalla paasen metastamaan noilla!


Ps. Taa on pakko viela kertoa: olin hissantunnilla ja ope kysy tietaako kukaan, kuka on Charles Darwin. Syva hiljaisuus, kunnes joku huutaa: "Hei, ma oon kuullu ton nimen! Mut en ma kylla tiia kuka se on..." Niin ja espanjantunnilla ope joutu kirjottaan taululle kellonajat digitaalimuodossa, kun kaikki ei osannut lukee kelloa. Etta nain taalla.

Pps. Hostit pisti ylos paljon ma painoin paiva sen jalkeen kun tulin tanne ja tanaan oli punnitus numero kahden aika. Ja kylla, tulos oli, etta olen lihonut taalla ollessa! Tosin vain puoli kiloa...

Ppps. Oon asunu yli kuukauden jenkeissa, enka oo kayny makkaris viel kertaakaan! Weird.




7 kommenttia:

  1. Moro =)) Ootko kattonu montaki jalkapallo-ottelua ?? :D Yeah olin muute ensimmäinen joka kommentoi tähä :DD -TUOMAS-

    VastaaPoista
  2. Hei vähän siistiä sulla siellä.. kiva et viihdyt, muutenkin mulla jo kauhia ikävä ://

    VastaaPoista
  3. On varmaa ollu hauskaa siellä :)

    - Riku -

    VastaaPoista
  4. Tuoppi: neljä matsia nähty! Ja joonas mulla kans :'(

    VastaaPoista
  5. Aika natsii ottaa teiän vikatkin parin minuutin välkät pois :D ja btw toi hautt sopii sulle (Y)

    VastaaPoista
  6. hehe, mä vaan aina hymyilen ku luen sun postauksia (:: HAVE FUN DANI!

    VastaaPoista
  7. Yritetään kestää ilman sua =( -Tuoppi-

    VastaaPoista