maanantai 16. huhtikuuta 2012

Chattanooga, Craw Fish & Baseball Game


Pääsiäinen vietettiin yhessä mun lempparikaupungeista koko maailmassa: Chattanooga, Tennessee. Täällä tuli siis jo syksyllä käytyä kertaalleen mm. jokea laskemassa. Nyt oli vähän rennompi meininki, mutta tekemistä silti riitti.



Golffaamassa käytiin paikallisella coursella, mikä oli käytännössä vuoren huipulla. Siellä oli kanssa hyvät rock climbing -mahollisuudet, oli kuulemma ollut enemmän porukkaa kiipeilemässä kuin golffaamassa kyseisenä päivänä.




Golf karteilla ajaminen on lots of fun.



Perus ydinvoimala pilaamassa maisemaa.


Mutta pitihän sitä uimaan tälläkin kertaa päästä. Aika kylmää vesi vielä oli etenkin ku oltiin vähän pohjosemmassa, niin että en saanu ketään muuta houkuteltua hyppimään. Näille vesi on uimakelpoista kun se lähentelee ruumiinlämpöä.



Ja kun amerikkalaisittain ollaan perheellä koolla, niin ruokaa ei voi koskaan jättää mainitsematta. Omnom.


Ben grillaa.


Sunnuntaina mentiin yhteen baptistikirkkoon. Siel oli sellanen kunnon marching band soittamassa, jättimäinen kuoro ja kaikkia soittimia torvista rumpihin. Ja se oli ns. satellite church, eli puhe projektoitiin sinne screenille toisesta kirkosta, joten pastori ei ollut koskaan itse fyysisesti paikalla.


I love this family.


---

Back to Mississippi. Mentiin syömään crawfisheja eli jotain rapuja yks päivä. Oli mulle eka kerta ja oli hyvä ku en meinannu saada niitä aluks ees kuorittuu. Niistä siis syödään vaan se takaosa ja muu heitetään menemään. Toi paikka oli lepposa, sai tuua omat juomat, pieni bändi oli soittelemassa ja rapusankoja riitti.




Ne maistu ihan normi kalalle, mut oli vaan more spicy. Oikein jees.


---

Hostit päätti myös toteuttaa mun toiveeni: amerikkalaisen baseball-pelin näkemisen. Mississippi Braves -niminen tiimi pelas jotain alabamalaista joukkuetta vastaan. Ei oo mulla vielä ihan kaikki säännöt hallussa, mutta ihan hyvin sitä seuras. Bama vei 3-2.


Tää oli ns. thirsty thursday, eli kaikki juomat oli yhen dollarin. Myös oluet, joten kaikilla yli 21-vuotiailla oli onnen päivät.



Hodaria ja kokista baseball-pelissä. Can you get any more American?



Noi maskotit oli typeriä.


---

Mitäs muuta, tenniskausi alkaa olla pikku hiljaa ohi. Hauskaa oli ja voittojakin tuli. Yhessä matikkakilpailussa tuli kanssa käytyä, sieltä paras saavutus taisi olla meijän joukkueen seitsemäs sija.

Tekis mieli taas heittää listaa amerikkalaisten tyhmistä kysymyksistä, mutta niitä miettiessä menis nätisti koko päivä. Viime viikolla multa kysyttiin esim. et miks mä lennän, kun mä voisin vaan ajaa Suomeen.

Ei mulla muuta tältä erää. Saa kommentoida.